Musiikkiterapia

Musiikkiterapia on Kelan kuntoutusta, johon haetaan lääkärin todistuksen ja kuntoutussuunnitelman sekä oman hakemuksen kautta. Sinulla ei tarvitse olla musiikin opintoja, sillä musiikkiterapia on terapiaa, jossa musiikki toimii työvälineenä. Minulla on musiikkiterapeutin ammattikoulutus (2008) Eino Roiha -instituutti, Jyväskylä. Musiikki on ollut lähellä sydäntäni lapsesta asti, silloin lauloin läksyjä ulkona. 16-v:na veli osti minulle Turussa akustisen kitaran, jota harjoittelin soittamaan Turun Konservatoriossa. Soitan klassista kitaraa ja sen jälkeen olen opetellut soittamaan kitaralla säestystä. Olen käynyt myös piano- ja rumputunneilla. Minulla on oma työhuone kotona, mutta pääasiassa liikun asiakkaan luokse.

Nuotti-valmennus

Teen myös Kelan palveluntuottajana Nuotti-valmennusta, joka on 16-29 -vuotiaiden nuorten ammatillista kuntoutusta. Nuottiin pystyy hakeutumaan itse tai jonkun suosituksesta. Kelan ratkaisuasiantuntija haastattelee sinut ja tekee päätöksen. Nuotti on tarkoitettu opintojen tai työelämän ulkopuolella olevalle nuorelle, joka etsii elämänsä suuntaa ja tarvitsee tukea oman alan löytämiseen.

Taustakoulutukseni on sote-alan koulutus psykiatrinen sairaanhoitaja. Olen myös terveydenhuollon maisteri (TTM 2002), suuntautumisena opettaminen. Ja Taiteen Tutkimuksen maisterin paperit minulla on myös (HY). Tutkintoaineita olivat Kotimainen kirjallisuus, kulttuurihistoria ja teoreettinen filosofia. Tutkin runoutta.

Olen kiinnostunut ihmisestä ja taiteesta. Ja miten nämä kaksi asiaa yhdistyivät lopulta elämässäni? Musiikkiterapiassa ja Nuotti-valmennuksessa pääsen tukemaan lapsia ja nuoria sekä aikuisia elämän siirtymävaiheissa. Ja antamaan tulevaisuuden uskoa, että jokaisella on mahdollisuus löytää oma polku.